UNA Oy (Terhi Holappa ja Matti Viljakainen) kävi tutustumassa 20.11.2025 Oulun ammattikorkeakoulun RoboSoteLab-hankkeeseen sekä hankittuihin robotiikkaratkaisuihin.
RoboSoteLab hanke Oulussa
Hankkeesta meille kertoi projektipäällikkö Tarja Rautio. Kehittämis- ja investointihankkeen rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan liitto ja se on Euroopan unionin osarahoittama. Hanke kuuluu Oulun innovaatioallianssi (OIA) ja OuluHealth -yhteistyöhön. OIA yhteistyöhön liittyen Oulun kaupunki osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Hankeaika on 1.1.2024-31.12.2025 (Oamk 2025).
Tavoitteena on kehittää OuluHealth Labs kokonaisuuteen kuuluvaan Oamk SimLabiin sekä OSAO robotiikkalaboratorioon TKI-ympäristö robotiikan ja älykkään teknologian käyttöönottoa varten sosiaali- ja terveysalalla. Oamk ja OSAO hyödyntävät robotteja tutkimuksessa, testauksessa ja tuotekehityksessä sekä sosiaali- ja terveysalan koulutuksen kehittämisessä. Niiden avulla opiskelijat ja ammattilaiset voivat harjoitella ohjelmointia sekä tutkia uuden teknologian käyttöönottoa ja robotiikan soveltamista sosiaali- ja terveysalalla (Oamk 2025).
Robotiikkaratkaisuja meille esitteli teknisenä asiantuntijana toimiva projektisuunnittelija Jari Rauma yhdessä Tarja Raution kanssa. Hankkeen aikana on toteutettu vaatimusmäärittelyä ja tiedonhankintaa sekä käyttötarpeiden kartoitusta liittyen sosiaalisiin robotteihin ja hoivarobotteihin. Hankituista robotiikkaratkaisuista pääsimme tutustumaan ranskalaisen Enchanted Tools yrityksen Mirokai™ robottiin, espanjalaisen Inrobics Social Robotics yrityksen Inrobics Rehab™ ratkaisuun robotteineen sekä ranskalaisen Blue Frog Robotics yrityksen Buddy™ robottiin, jolle on jälleenmyyjä myös suomessa.
Mirokai™ humanoidirobotti

Mirokai robotin taustalla olevan Enchanted Tools yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja on Jerome Monceaux, joka oli aikaisemmin myös yksi ranskalaisen Aldebaran-nimisen yrityksen perustajista, mikä parhaiten tunnetaan NAO™ ja Pepper™ humanoidirobottien kehittäjänä (Enchanted Tools 2025).
Mirokai kykenee liikkumaan itsenäisesti, kommunikoimaan käyttäjien kanssa ja sen ulkonäkö on suunniteltu lähestyttäväksi ja turvallisuuden tunnetta luovaksi. Humanoidirobotin kasvot muodostavat näytön, jolle voidaan animoida monipuolisia ilmeitä. Eleillä, korvien heilutuksella, lämpimillä ilmeillä sekä kyvyllä tunnistaa kasvoja ja ääniä lisätään vuorovaikutteisuuden tuntua (Edwards, D. 2025).
Kehittyneen tekoälyn, mukaan lukien suurten kielimallien (LLM) integraation sekä parannettujen navigointi- ja turvallisuusominaisuuksien myötä, Nvidia Jetson™ -piireillä toimivat Mirokai-robotit omaa valmiuksia toimia hoiva-aloilla esimerkiksi esineiden siirtämiseen, tiedon tarjoamiseen sekä asiakkaisen ja potilaiden tukemiseen. LLM-integraation avulla mahdollistuu käyttäjille merkitykselliset keskustelut robotin kanssa, ja uudet suunnitteluelementit helpottavat Mirokain sopeutumista ympäröivään ympäristöön. Rengaspohja, johon on upotettu sensoreita robotin pyörivän pallon ympärille, auttaa esimerkiksi esteiden havaitsemisessa ja navigoinnissa, parantaen robottien tilatietoisuutta ja yleistä vakautta. Ratkaisu on jo käytössä syöpäinstituutissa Montpellierissä, Ranskassa, missä robotit tarjoavat emotionaalista tukea ja seuraa lasten sädehoito-osaston lapsille, kun terveydenhuollon ammattilaiset tai heidän perheensä eivät pääse mukaan hoitotilanteisiin (Edwards, D. 2025).
Buddy™ kumppanirobotti
Buddy on kumppanirobotti, joka on suunniteltu kommunikoimaan käyttäjien kanssa äänen ja näön kautta tai kosketusvuorovaikutuksessa. Robotin taustalla oleva Blue Frog Robotics -yrityksen tavoitteena on vastata yhteiskuntamme merkittäviin haasteisiin, kuten väestön ikääntymiseen ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten osan parantamiseen (Blue Frog Robotics 2025).
Robotti koostuu useista antureista, jotka mahdollistavat sen havainnot ympäröivästä maailmasta. Robotti liikkuu pyörimällä, väistäen esteitä. Se voi nähdä, kuulla ja ymmärtää sen rajoissa, mitä Buddy on oppinut. Ratkaisussa hyödynnetään kehittyneitä tekoälyteknologioita, konenäköä, luonnollisen kielen käsittelyä ja eleiden hallintaa (Buddy robotti 2025).

Buddy ilmaisee tunteensa näytön kasvonilmeillä sekä LED-valoilla olkapäissä ja rinnassa. Rauhoittavan ja lohdullisen läsnäolonsa lisäksi robotti lisää turvallisuutta (hälventää epäilyksiä ja levottomuutta) ja ylläpitää sosiaalista yhteyttä (videoviestintää perheen tai hoitohenkilökunnan kanssa, kuvien jakamista) samalla, kun se aktivoi käyttäjänsä aivoja esimerkiksi muistia ja ajattelua kehittävien tehtävien avulla. Buddy voi myös olla apuri, joka tarjoaa hyödyllistä tietoa, muistuttaa tärkeistä tapaamisista ja viihdyttää toistamalla musiikkia (Buddy 2025).
Inrobics Rehab™ ratkaisu robotteineen
Inrobics Rehab on saatettu Inrobics Social Robotics-yrityksen mukaan markkinoille luokan I lääkinnällisenä laitteena. Inrobics Rehab™ ratkaisun robottiyksikkö Robic™ on konfiguroitu yrityksen omalla ohjelmistolla. Robottimalli pohjalla on NAO™ humanoidirobotti (Aldebaran Robotics) (Inrobics Social Robotics 2025).
Inrobics Rehab on ratkaisu, joka yhdistää tekoälyn ja sosiaalisen robotiikan kuntoutukseen sekä fyysiseen ja kognitiiviseen stimulaatioon. Se on suunnattu sairaaloille ja erityisopetukseen kouluille, ja sen on tieteellisesti todistettu edistävän terapiaa ja vähentävän ammattilaisten työtaakkaa. Konfigurointi määritellään aina ammattilaisen toimesta, valitsemalla erilaisia sensorimotorisia, kognitiivisia ja psykososiaalisia toimintoja kuntotussessioon (Inrobics Social Robotics 2025).

Robicin pohjalle toteutetun lääkinnällisen kuntoutuksen ratkaisun kyvyistä ja toiminnoista yksi merkittävimmistä on kyky havaita ihmisten mielialat ja ilmaista tunteita, kuten surua, iloa, yllättyneisyyttä ja pelkoa. Robotin käsissä on tarttuvat sormet kosketussensoreilla, joiden avulla se voi nostaa jopa 600 gramman painoisia esineitä. Robotissa on myös neljä mikrofonia viestintään, ja se ymmärtää sekä puhuu 20 eri kieltä. Se pystyy jopa tunnistamaan ääniä mistä tahansa kulmasta. Kaksi havaintokameraa antaa robotille mahdollisuuden tunnistaa ympäristönsä esineitä. Pään, käsien ja jalkojen kosketusanturit sekä kamerat ja mikrofonit mahdollistavat robotin vuorovaikutuksen ympäristönsä kanssa (Inrobics Social Robotics 2025).
Sananen ihmisen ja robotin välisestä vuorovaikutuksesta
Tekoälykehityksen myötä tekoälyratkaisut ovat tulleet meille tutummaksi, lähes kansalaistaidoksi. Robotti, älyllisiä ominaisuuksia sisältävä ja autonominen järjestelmä on osa ympäristöä ja pystyy aistimaan ympäristöstä tulevaa informaatiota sekä toimimaan tämän tiedon varassa itsenäisesti oman agendansa mukaisesti. Järjestelmä muuttaa toimintaansa myös sen pohjalta mitä ympäristöstä aistii. Järjestelmä voi myös muuttaa ympäristöä aistimuksen pohjalta (Holappa 2023).
ISO Standardisarjassa 9241 on julkaistu hiljattain CEN ISO/TR 9241-810:2022:en Ergonomics of human-system interaction. Part 810: Robotic, intelligent and autonomous systems. Teknisessä raportissa todetaan, että sellaisten tuotteiden kehitys, jotka pitävät sisällään robotiikkaa (R), älyllisiä (I) ja autonomisia (A) piirteitä (RIA), on nopeasti kasvamassa. Dokumentissa todetaan, että näiden RIA- järjestelmien kannalta katsoen on kiire avata valmistajille ihmisen ja teknologian väliseen vuorovaikutukseen liittyviä tekijöitä ja erityispiirteitä (SFS 2025).
Ihmisen ja robotin välinen yhteistoiminta ja vuorovaikutus (HRI) on mielenkiintoinen kenttä perinteiseen HCI (Human-Computer Interaction) maailmaan sekä erityisesti lääkinnällisten laitteiden (ml. ohjelmistot) turvallisuuskriittisten ratkaisujen käyttöliittymä- ja käytettävyyssuunnitteluun perehtyneelle asiantuntijalle. Ergonomian ja käytettävyyden lähestymistapojen täytyy mukautua teknologian muutokseen. Käytännössä tulee kehittää uusia työkaluja, lähestymistapoja ja menetelmiä myös RIA järjestelmien ergonomian ja käytettävyyssuunnittelun alalla. Tähän teemaan liittyviä standardeja tulemme varmasti näkemään tulevaisuudessa enemmän (Holappa 2023).
Loppusanat
Vuorovaikutuksesta robottien kanssa jäi kyllä mielenkiintoisen empaattinen vaikutelma mieleen vierailussa 20.11.2025. Robottien potentiaalisimmat käyttökohteet sosiaali- ja terveydenhuollossa ovat varmasti yksitoikkoiset, raskaat ja terveydelle vaaralliset työtehtävät. Robotit voivat myös rauhoittaa, helpottaa yksinäisyyden tunnetta ja lisätä itsenäisyyttä. Vastaanottavaisia olimme Matin kanssa sille ajatukselle, että humanoidirobotiikalla voisi tulevaisuudessa olla jalansijaa sote alan ammattilaisen työparina.
Kiitos RoboSoteLab hanketiimi !
- Blue Frog Robotics (2025) Yrityksen sivusto. Saatavilla 25.11.2025 https://www.bluefrogrobotics.com/
- Buddy robotti (2025). Buddy Robotin tuotesivusto suomi. Saatavilla 25.11.2025 https://buddyrobotti.fi/
- Buddy (2025). Buddy robottia koskettava lehdistötiedote suomeksi. Saatavilla 25.11.2025 https://buddyrobotti.fi/download/Buddyv2-FIN.pdf
- Edwards, D. (2025). Enchanted Tools unveils ‘advanced AI and design enhancements’ for character robots at CES. Robotics and automation news. Saatavilla 25.11.2025 https://roboticsandautomationnews.com/2025/01/10/enchanted-tools-unveils-advanced-ai-and-design-enhancements-for-character-robots-at-ces/88422/
- Enchanted Tools (2025). Mirokai robotti yrityksen tuotesivustolla. Saatavilla 25.11.2025 https://enchanted.tools/robot/
- Holappa, T. (2023). Robotin ja ihmisen välinen vuorovaikutussuunnittelu standardien valossa. LinkedIN-artikkeli.
- Inrobics Social Robotics (2025) Inrobics Rehab ratkaisu yrityksen tuotesivustolla. Saatavilla 25.11.2025 https://en.inrobics.com/inrobics-rehab/
- Oamk (2025). Robotiikka ja älyteknologia sosiaali- ja terveydenhuollossa RoboSoteLab. Saatavilla 25.11.2025 https://oamk.fi/hankkeet/robotiikka-ja-alyteknologia-sosiaali-ja-terveydenhuollossa-robosotelab/
- Rautio, T. & de Préville, B. (2025). Oamk toi Suomeen ensimmäiset Mirokai-robotit – tukevat ikääntyneiden toimintakykyä, itsenäistä elämää ja hoivaa. Saatavilla 25.11.2025 https://oamk.fi/oamk-toi-suomeen-ensimmaiset-mirokai-robotit-tukevat-ikaantyneiden-toimintakykya-itsenaista-elamaa-ja-hoivaa/
- SFS (2025). CEN ISO/TR 9241-810:2022:en Ergonomics of human-system interaction. Part 810: Robotic, intelligent and autonomous systems. Saatavilla 25.11.2025 https://sales.sfs.fi/en/index/tuotteet/SFS/CENISO/ID5/9/1117038.html.stx#
