Woman checking mobile

UNA Oy:n ensimmäinen työntekijä palkattu

UNA Oy on saanut ensimmäisen työntekijänsä, kun Teija Kvist-Sulin aloittaa UNA Oy:n palveluksessa 1.11.2018. Jo aiemmin UNA-hankkeessa hankesihteerinä työskennellyt Teija siirtyy yhtiöön Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymästä. Seuraavassa lyhyesti Teijan ajatuksia UNA-hankkeen ja uusiin haasteisiin siirtymisen tiimoilta.

Kerro lyhyesti itsestäsi ja työhistoriastasi:

Asun Kangasalla. Perheeseeni kuuluu kolme aikuista lasta ja aviomies sekä yhteensä neljä koiraa ja yksi kissa. Olin 14 vuotta PSHP:llä erilaisissa taloushallinnon ja toimiston yleistehtävissä. Ennen PSHP:ta olin 10 vuotta kotiäitinä ja sitä ennen tein erilaisia sekalaisia hommia vaikka kuinka paljon.

Miksi päätit siirtyä UNA Oy:n palvelukseen?

Oli niin kiinnostava rekrytointi-ilmoitus, että oli pakko hakea.

Millaisena näet sotetietojärjestelmäekosysteemin kehittämisen lähivuosina?

Erittäin haastavana ja näen että on äärimmäisen tärkeää saada tieto liikkumaan. Nykyisin tieto on pirstaleina ympäri maata, ihmiset muuttavat kasvukeskuksin ja vanha tieto pitää saada mukaan.

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla?

Eteenpäin katsova, ystävällinen ja ennakkoluuloton.

Suosikkijuomasi?

Vesi ja vahva kahvi.

Muiden UNA Oy:n ensivaiheen avainhenkilöiden rekrytoinnit ovat parhaillaan käynnissä ja toimitusjohtajavalinnasta ilmoitetaan lähitulevaisuudessa.

UNA Oy on kehitys- ja asiantuntijayhtiö, joka yhtiömuotoisena palvelee sote-toimialan jatkuvaa kehittämistä ja kilpailukykyä. Osakeyhtiö on työväline UNA-yhteistyön organisointiin uuden toimivamman sote-ekosysteemin kehittämiseksi.

Lisätietoja

  • Palvelujohtaja Kati Tuovinen, etunimi.sukunimi(at)unaoy.fi, 040 8080780
Scroll to Top