UNAn yleisesittely 2023
UNA Oy:n yleisesittely kertoo perustiedot UNAsta yrityksenä sekä sen tarjoamista palveluista ja ratkaisuista. Voit ladata
UNA Oy:n yleisesittely kertoo perustiedot UNAsta yrityksenä sekä sen tarjoamista palveluista ja ratkaisuista. Voit ladata
UNAssa työskentelee monen eri alan ammattilaisia. Arkkitehti Henri Huttunen kertoo, mitä hänen työtehtäviinsä kuuluu ja
UNAn osaajat: Arkkitehti jäsentää asioita ymmärrettävään muotoon Lue lisää
Lääkäreiden työajasta tarpeettoman suuri osa kuluu todistusten ja lomakkeiden täyttämiseen. Esimerkiksi poliisi vaatii ajokyvyn arviointilomakkeita
Sosiaali- ja terveyspalvelujen kasvavat ongelmat kiinnostavat vaalien lähestyessä yhä useampaa. Elinkeinoelämän keskusliitto ja sen toimialaliitot
Hyvinvointialueiden sote-palveluiden järjestäminen on valtava tehtävä, jossa ratkaisevaa ovat tiedon saatavuus ja teknologian hyödyntäminen. Alueet
2023-01-17 / ”Jo vuonna 2015 STM:n asetuksen perusteella asetettiin tavoitteeksi viranomaisten tarvitsemien sote-lomakkeiden digitilisointi. Työ tarvitsi
Lue blogi: Lomake UNA digitalisaation toteuttajana Lue lisää
Jo vuonna 2015 STM:n asetuksen perusteella asetettiin tavoitteeksi viranomaisten tarvitsemien sote-lomakkeiden digitilisointi. Työ tarvitsi toteuttajaa,
Olen Helsingissä syntynyt ja sittemmin savolaistunut kokonais-/ict-arkkitehtuurityön moniottelija. Vapaa-aikani kuluu suunnistuksen ja muunlaisen luonnossa liikkumiseen
UNA-ratkaisujen kehittämisessä hyödynnetään yhteistyötä ja käyttökokemuksia. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa järjestettiin 13.12.2022 neljäs UNA-seminaari, joka kokosi
Neljännen UNA-seminaarin katse vahvasti hyvinvointialueessa Lue lisää