Sanotaan, että suomalaisten on vaikea puhua kuolemasta. Vielä vaikeampaa tuntuu olevan kuolemaan liittyvien asioiden hoito. Jos on joskus törmännyt läheisensä kuoleman jälkeiseen byrokratiaan, muistaa varmasti tuskastumisen ja turhautumisen. Surun ja ikävän päälle kaadettu lisäkuormitus tuntuu monesta kohtuuttomalta.
Kuolemalla on monenlaisia yhteiskunnallisia seuraamuksia. Kuoleman ekosysteemi kiinnostaa paitsi omaisia myös muun muassa Digi- ja väestötietovirastoa (DVV), sote-toimijoita, hautaustoimistoa, seurakuntaa ja pankkia. Liikkeelle lähtee monenlaisia rinnakkaisia tapahtumasarjoja, joita yhdistää yksi asia: huonosti toimivat prosessit.
Tiedonkulun ytimessä on Digi- ja väestötietovirasto, jonka pitäisi saada tieto kuolemasta mahdollisimman pian. Tiedonkulku ei kuitenkaan ole mutkatonta. DVV osaa ottaa tiedon vastaan, mutta kerran lähteneen tiedon korjaaminen on edelleen käsityötä. Tämän vuoksi terveydenhuollossa on pitkään jarruteltu tiedon lähettämistä väestötietojärjestelmään, vaikka potilastietojärjestelmään tieto kuolemasta kirjataan välittömästi.
Pitkään ajateltiin, että sähköinen kuolintodistus ratkaisee ongelmat. UNA Oy oli kehittämässä sähköisiä lomakkeita, mutta selvittelytyön aikana työn luonne muuttui. Paljastui, että yksittäisillä toimijoilla on näkökulma ainoastaan itseään koskeviin asioihin, samoin viranomaisilla. Kuolemaan liittyvä asioiden hoidon kokonaisuus ei tuntunut kiinnostavan oikein mitään tahoa. Tehtävä lankesi UNAlle.
Sähköinen hautausluparekisteri ei ole edennyt, koska yksikään viranomainen ei ole tunnistanut sitä omaksi tehtäväkseen. Hautauslupa on sekä omaisten että kirkkojen kannalta tärkeä, koska siitä käynnistyvät hautajaisjärjestelyt.
Prosesseihin liittyy myös järjettömiä piirteitä. Perunkirjoitus on pakollinen, mutta siinä tarvittavia tietoja pitää pyytää sieltä ja täältä. Muun muassa verotustiedot pitää pyytää itse, DVV:ltä tulee hakea elossaolotodistus ja sukuselvitykset täytyy tilata sekä DVV:ltä että seurakunnalta. Nämä voisivat kaikki olla yhden DVV-yhteyden päässä tai lähteä vainajan osoitteeseen ilman eri pyyntöä. Pankit lähettävät tarvittavat tiedot omatoimisesti, mutta viive voi olla yli kuukauden. Jos vainajan pankkisuhteista ei tiedetä, kuluu toista kuukautta arvaillessa, missä pankeissa vainaja asioi.
DVV laittaa kuolintiedon eteenpäin kymmenille toimijoille – niille, joilla on rajapinta DVV:n järjestelmään. Muut saavat aikanaan tiedon ketjussa edellään olevilta. Vainajan asioiden selvittämisen järkevöittämisessä on edelleen tehtävää, mutta ne ratkotaan muissa pöydissä. Omaisten kannalta on kuitenkin turhauttavaa, että mitä kauemmin tieto viivästyy, sitä enemmän ehtii syntyä muita hankaluuksia.
Onneksi asiat ovat myös edenneet, myös tilastojen valossa. UNA oli neuvottelemassa yhteisiä pelisääntöjä ja tavoitteita siitä, kuinka terveydenhuollon pitää hoitaa oma roolinsa tiedon viiveettömässä välittämisessä. Vielä pari vuotta sitten DVV raportoi saavansa vain 20 prosenttia kuolintiedoista suoraan potilastietojärjestelmästä. Nyt viiveettömän tiedonsiirron osuus on 40 prosenttia ja kasvaa vielä tänä vuonna merkittävästi. UNA on ollut hyödyllinen yhteistyökumppani.
